Jos jostakin teosta aiheutuu haittaa jollekin muulle kun tekijälle itselleen, pitää pystyä osoittamaan, kuka tämä "muu" on. Jos ei sitä pystytä osoittamaan, ei myöskään mitään haittaa voi olla.

Tämän asian ymmärtämiseen tavallinen arkijärki yleensä riittää.

Kun olen kritisoinut jotakin sääntöä, joka määrittelee kahdesta lähes samanlaisesta asiasta toisen rikokseksi ja toisen lailliseksi teoksi, minulle on yleensä vastattu, että  "johonkin se raja on vedettävä". Kukaan ei ole toistaiseksi selittänyt, miksi lainsäädännössä ei voi olla laskukaavaa, joka mahdollistaisi määräysten liukuvan soveltamisen. Esimerkiksi rattijuopumustapauksessa kaavaan syötettäisiin epäillyn verestä mitattu promillemäärä, ja mitä korkeampi se olisi, sitä kovempi olisi rangaistus. Nykyinen käytäntö, jossa henkilö on tiettyyn pisteeseen asti syytön, sitten hän muuttu yhdellä hetkellä rattijuopoksi ja toisella hetkellä törkeäksi rattijuopoksi, toteuttaa huonosti teko-seuraus periaatteen. Eihän alkoholikaan heikennä ajotaitoa hyppäyksittäin vaan sitä mukaa kun alholin määrä veressä lisääntyy. Kaavassa voisi olla muitakin asiaan vaikuttavia tekijöitä, jos näillä katsottaisiin olevan oleellinen merkitys teon ja seurauksen vastaavuuden kannalta.

Vaikka olen kirjoitellut vuosien varrella paljon tasa-arvosta ja siihen yhteensopivista järjestelmistä ja aatteista, yhteiskuntaa koskevan kirjoitteluni alkupiste joskus kauan sitten oli oikeudenmukaisuus. Sen oli tarkoitus olla erään poliittisen kirjoitelmani - tai kirjani - johtava ajatus. Kirjoittamisen edetessä alkoi kuitenkin käydä selväksi, että oikeudenmukaisuus ei olekaan kaiken takana oleva periaate, vaan se on johdannainen vielä kattavammasta periaatteesta eli tasa-arvosta.

En ole viime aikoina enää kovin paljon kirjoittanut oikeudenmukaisuudesta, mutta en ole kuitenkaan unohtanut sitä.

Oikeudenmukaisuuteen kuuluu se, että mikäli yhteiskunta kontrolloi jotain asiaa, asian tekemisestä saa jokainen samanlaiset seuraukset. Jos seuraus on rangaistus, jokainen saa samanlaisen rangaistuksen. Jos seuraus on palkkio, jokainen saa samanlaisen palkkion.

Uskon, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä ja kokee epäoikeudenmukaiseksi sen, jos yhteiskunta ei toimikaan noin vaan jakelee samoista teoista joillekin ankaria rangaistuksia, joillekin lieviä rangaistuksia ja joillekin palkkioita.

Oikeudenmukaisuuden logiikka vaatii, että jos kahden henkilön teko on samanlainen, seurauksetkin ovat samanlaiset. Jos teossa on pieni ero, seurauksissakin on pieni ero. Jos teoissa on suuri ero, seurauksissakin tulee olla suuri ero. Oikeudenmukaisuuden logiikka vaatii lisäksi, että teko pitää määritellä todellisena toteutuneena tekona, eli sellaisena kuin se tapahtuu, eikä juridisena tekona.

Nimenomaan juridisen teon määrittelyn kautta toteutuu epäoikeudenmukaisuus. Jos pahoinpitelystä on määrätty tietty rangaistus, ja kaikki pahoinpitelyyn syyllistyvät saavat rangaistuksen, tämä vastaa ihmisten oikeustajua. Jos sen sijaan on juridisesti määritelty, että pahoipitely (se, että hakataan toinen ihminen vastoin hänen tahtoaan) ei olekaan jossakin tietyssä tilanteessa tai tiettyjen ihmisten tekemänä pahoinpitely, tällöin ihmiset ovat juridisessa mielessä lain edessä tasa-arvoisia. Juridinen tasa-arvo toteutuu, vaikka toinen pahoinpitelijä joutuu vankilaan, ja toinen ei saa lainkaan rangaistusta. Tämä ratkaisu on kuitenkin oikeudenmukaisuusmielessä väärä, koska oikeudenmukaisuuden pitää perustua todellisiin tekoihin eikä juridisesti määritteltyihin tekoihin.

Jos esimerkkejä haetaan, niin ihmisten tappaminen kaasukammiossa 1940-luvulla oli tapahtumahetkellä juridisesti moitteettomaksi julistettu teko, vaikka se teon tasolla oli kaikkea muuta kuin moitteeton. Oli pelkkää sattumaa, että teko myöhemmin kansainvälisessä oikeudessa julistetiin rikokseksi. On paljon pahoja asioita, joita ei ole julistettu. Neuvostoliiton poliittiset surmat 1930-luvulla esimerkiksi eivät ole vieläkään rikoksia, vaikka niitä ainakin lännessä yleisesti sellaisina pidetäänkin.

Jos joku henkilö ajaa 24-metriseksi typistetyllä laivalla ja toinen 24,30 metriä pitkällä typistämättömällä laivalla, nämä ihmiset tekevät tekomielessä käytännössä saman teon. 30 sentin ero aluksen pituudessa ei merkitse mitään siltä kannalta, mitkä ovat teon seuraukset muille kuin tekijälle itselleen tai edes hänelle.

Kuitenkin juridisessa mielessä näiden ihmisten teot eroavat valtavasti toisistaan. Toisen toiminta on laillista ja hyväksyttävää, mutta toisen toiminta voi olla määritelty kauheaksi rikokseksi, ellei häneltä löydy tiettyjä papereita - joita ei myönnetä, jos hän ei täytä tiettyjä fyysisiä ehtoja.

Oikeudenmukaisuusmielessä - todellisen teon tasolla - toisen henkilön määritteleminen rikolliseksi ja toisen kunnolliseksi kansalaiseksi käytännössä täysin samasta teosta on väärin. Se on epäoikeudenmukaista.