Ihmisissä on aina ollut onnistujia ja epäonnistujia. Nämä kaksi ryhmää ovat tulleet toimeen keskenään eri tavalla eri aikoina. Joskus onnistujat ovat kokeneet velvollisuudekseen auttaa heikommin menestyviä. Joskus taas epäonnistujille ei ole löytynyt minkäänlaista myötätuntoa. Tällä hetkellä suunta näyttäisi olevan kohti kovempaa maailmaa. Tiettyjä ihmisryhmiä halventavia luokitteluja ja nimittelyjä on otettu uudelleen käyttöön. Epäonnistujien hyysääminen ei ole muodikasta. Kaikki haluavat vain pitää huolta itsestään.

Kovien elämänarvojen kannattajilta ei löydy myötätuntoa epäonnistujille. Kovia arvoja edustavat ovat usein itse menestyjiä. Heidän elämässään asiat ovat "menneet nappiin". Ja jos asiat eivät ole aina menneet parhain päin, nämä ihmiset ovat kovalla työllä selviytyneet pinnalle. Näin heistä on tullut vielä kovempia. He eivät voi sietää ajatusta, että joku muu ei onnistu siinä missä he ovat onnistuneet. Heille eivät kelpaa mitkään selitykset. Heistä on paitsi sietämätöntä myös epäoikeudenmukaista, että epäonnistuneita laiskureita ja luusereita autetaan. Tällainen roskaväki vajotkoon rauhassa katuojaan. Ja jos epäonnistujat eivät tyydy osaansa vaan rupeavat rettelöimään, heille löytyy kyllä keinot. Kovien arvojen ihmisten mielestä parasta sosiaalipolitiikkaa on "pampusta päähän ja nappi kalloon". Kovien ihmisten maailmassa roskaväki siivotaan lukkojen taakse.

Tuo edellä esitetty ei ole liioittelua tai mielikuvitusta vaan täyttä totta. Erään eduskuntavaalien näkyvimmän maahanmuuttajavastaisen ehdokkaan ja hänen aateveljiensä kotisivuilta löytyy todisteita siitä, että edellä esitetty pitää paikkansa. Nämä ihmiset julistavat, että yksilöt ovat eriarvoisia ja jotkut rodut ovat huonompia kuin toiset. Kirjoittajat käyttävät huonosti menestyneistä ihmisiä nimitystä "roskaväki". Eräs näistä kirjoittajista on ehdottanut, että roskaväki pitäisi kuljettaa autioille saarille keskelle valtamerta ja estää palaamasta Eurooppaan. Kuljetettavaksi joutumisen ratkaisisi tulotaso. Seuraavassa on lainaus tämän aatemaailman "pääideologin" kirjoituksista: 

"Mellakointi Makasiineilla (tai Berliinissä tai Göteborgissa) ei johdu siitä, että nuoriso voisi huonommin kuin ennen, tai siitä, että yhteiskunta olisi epäoikeudenmukaisempi kuin ennen, vaan yksinkertaisesti siitä, että ensimmäistä kertaa historiassa suvullisen lisääntymisen lieveilmiönä syntyviä, määrällisesti marginaalisia painovirheitä (eli panovirheitä) on ryhdytty pitämään kansalaisaktivisteina ja heidän kuuntelemisestaan on tehty hyve."

"Kotimainen epäsosiaalinen häviäjäaines ei pysty muuttamaan ihoaan mustaksi, mutta se voi keksiä tekemistensä pyhittäjäksi jonkin yleisesti ottaen hyvältä ja humaanilta kuulostavan ideologian, joka tekee häviäjästä lähes yhtä koskemattoman kuin ihonväri afrosta tai islam muslimista. Häviäjät keksivät olevansa "aktivisteja", jotka taistelevat haamuja kuten "fasismia" vastaan ja suvaitsevaisuuden, humaaniuden, työläisten ja ties minkä puolesta. Jos mellakkapoliisi pamputtaa (tai pamputtaisi) kiviä heittelevää ihmissaastaa, hän näin tehdessään pamputtaa työläistä, vastustaa suvaitsevaisuutta ja kannattaa fasismia."
   
"Kun roskaväki hilluu, tiedostava media, trendikäs poliitikko ja afrohuiviin pukeutunut tutkijatäti ryhtyvät analysoimaan yhteiskunnan piilosortorakenteita, jotka ovat aiheuttaneet massojen vihaisen reaktion."

"Miksi on käynyt niin, että aines, jonka positiivinen panos yhteiskunnan rakenteiden ylläpitämiselle on pyöreä nolla, järjestää reclaim the streets -nimisiä tempauksia?"

Eivätköhän nuo esimerkit (jotka on kaikki poimittu yhdestä artikkelista) riitä näytteeksi siitä, miten eräät menestyjien luokkaan kuuluvat julistajat suhtautuvat niihin, jotka eivät menesty yhtä hyvin kuin he. Sanat "roskaväki", "painovirhe", "häviäjäaines" ja "ihmissaasta" ehkä kertovat tarpeeksi näiden ihmisten arvomaailmasta. Tuo on vain pieni esimerkki monien samantyyppisten joukosta.

Jos nyt kuitenkin mietittäisiin keinoja, joilla "häviäjäaines" saataisiin positiivisessa mielessä nostetuksi jaloilleen. Yhteiskunnan ei tietenkään ole pakko järjestää syrjäytyneille uutta tilaisuutta, sillä ei ole olemassa mitään absoluuttisia ihmisoikeuksia, joiden perusteella joku voisi vaatia, että hänelle on järjestettävä "erikoisolosuhteet", koska hän ei pärjää normaalissa kilpailussa. Tällaisia oikeuksia ei todellakaan ole, vaan "roskaväki" voidaan siivota pois parempien ihmisten niin kuin roskat ainakin. Tätähän eräät menestyjät vaativat.

Minä en kannata noin julmaa asennetta ehkä siksikään, koska saattaisin itse olla noiden lakaistavien roskin joukossa. Minun mielestäni syrjäytyneille voitaisiin järjestää jonkinlainen paluumahdollisuus työelämään, koska ei ole edes yhteiskunnan kannalta järkevää pitää kymmeniä tuhansia ihmisiä tyhjän panttina ja samaan aikaan rahdata ulkomailta ihmisiä työvoimapulaan.

Ö-mappiin hyllytettyjen ihmisten työpanos ei ehkä ole paras mahdollinen, sillä pitkä syrjässä oleminen vie pois puhtia. Mutta eivät nämä ihmiset silti välttämättä ole mitään kyvyttömiä nollia tai "ihmissaastaa" jollaisina menestyjät heidät näkevät.

Keitä nämä syrjäytyneet ovat?

He ovat Ihmisiä, jotka jostakin syystä ovat pudonneet työmarkkinajärjestelmän ulkopuolelle niin täydellisesti, että heidän on käytännössä mahdotonta saada työtä. Järjestelmän ulkopuolelle putoaa esimeriksi siten, että on 10-20 vuotta pois työelämästä, mutta "biologinen kello" on kuitenkin tikittänyt koko tuon ajan. Ei kukaan, ei kerta kaikkiaan kukaan, palkkaa yli viisikymppistä työntekijää, jonka viimeinen oikea työsuhde on päättynyt joskus 15 vuotta sitten. Tuollaiseen ihmiseen ei kosketa edes pitkällä tikulla.

Mikä on voinut johtaa ajautumiseen sivuraiteille?

Mikä tahansa. Elämäntilanne. Masennus. Sairaus. Mielenterveyden ongelmat. Perhesuhteet. Ajautuminen asumaan sellaiselle paikkakunnalle, jossa ei ole töitä kuin yhdelle perheenjäsenelle. Kovat elämän kolhut. Konkurssi. Lama. Velkaantuminen. Syitä on varmaan yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Vaikka ihminen on pitkäänkin pois kuvioista, hän pystyisi todennäköisesti palaamaan työelämään, jos vain saisi mahdollisuuden. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan anneta, ja tämä on ongelma.

Näille ihmisille olisi hyvä järjestää jokin erikoisväylä työn syrjään kiinni pääsemiseksi. En tarkoita nyt nöyryyttävää palkatonta työkokeilua tai yhtä nöyryyttäviä "tule toimeen itsesi kanssa" -kursseja. Järjestelyn pitäisi olla jokin muu.

Yksi mahdollisuus voisivat olla eräänlaiset organisoidut työyhteisöt (en tiedä, mikä olisi paras nimitys niille), joihin voisi liittyä, ja joille valtio antaisi avustuksena erilaisia raakamateriaaleja, joista yhteisön jäsenet rakentaisivat esimerkiksi taloja. Materiaalit olisivat puita metsästä ja kiviä kallioista ja hiekkaa maasta eli aivan perustarvikkeita. Sen lisäksi valtio antaisi jonkin verran rahallista apua varsinaisiin rakennustarvikkeisiin kuten nauloihin, maaleihin, putkiin ja sähköjohtoihin. Yhteisön jäsenet tekisivät mahdollisimman paljon asioista itse. He korjaisivat vanhoja kuorma-autoja, joilla materiaalit kuljetettaisiin rakennuspaikoille. Talot olisi suunniteltu siten, että niissä käytettäisiin mahdollisimman paljon perusmateriaaleja ja tekemiseen sisältyisi paljon käsityötä. Ei siis valmistettaisi mitään tehdasrakenteisia elementtitaloja vaan rakennettaisiin hirsistä ja kivistä kunnollisia perinnerakennuksia 1800-luvun tyyliin. Talot olisivat tukevia ja kunnollisia.

Työntekijät eivät saisi rahapalkkaa vaan he eläisivät niin kuin he elävät tähänkin asti eli erilaisilla avustuksilla, joita työyhteisössä tehty työ ei vähentäisi. Työyhteisö maksaisi työntekijöille palkan eräänlaisina kuponkeina, joita painettaisiin sitä mukaan kun rakennushankkeet etenisivät. Kuponkeja saisi tehdyn työmäärän mukaan. Tietty määrä kuponkeja vastaisi yhden rakennuksen hintaa, ja kun kuponkeja kertyisi tarpeeksi, niillä saisi halutessaan lunastaa rakennuksen itselleen. Kupongit voisi myös myydä vapailla markkinoilla kenelle tahansa, joka sitten mahdollisesti ostaisi kupongeilla rakennuksia. Eli loppujen lopuksi työyhteisön jäsenet saisivat työstään rahakorvauksen. Järjestelystä olisi se hyöty, että sen sivutuotteena syntyisi uusia asuntoja.

Miten järjestettäisiin oikeudenmukaisesti se, että työyhteisön jäsenten tulot pysyisivät kohtuullisina eivätkä ne nousisi liian suuriksi samanaikaisesti maksettavan avustuksen ja myöhempien kuponkitulojen ansiosta? Ja miten estettäisiin se, etteivät tällä tavalla rakennetut talot vääristäisi asuntotuotantoa ja asuntomarkkinoita. En ole tehnyt näistä asioista laskelmia, mutta eivät tuollaiset asiat voi olla peruste sille, että tietty osa ihmisistä on pakko pitää marginaalissa. Kyllä tuollaiset asiat voidaan ratkaista verotuksella ja muilla järjestelyillä. Ja talojen rakentaminen on vain yksi esimerkki asioista, joita työyhteisöt voisivat tehdä. On olemassa muitakin vaihtoehtoja. Työn, olipa se mitä tahansa, on kuitenkin oltava mielekästä ja sellaista, että sen tuloksille on olemassa rahassa mitattava arvo. Mitään hyödytöntä rangaistusluonteista näennäistyötä ei pidä kenelläkään teettää.

En usko, että mitään tuon tyyppisiä järjestelmiä koskaan perustetaan. Järjestelmän etujen mukaista nimittäin taitaa sittenkin olla tietyn porukan pitäminen ö-mapissa pelotteena muille. Onhan tuollainen avustuksien varassa kituvien luusereiden sakki varoittava esimerkki siitä miten käy, jos asioita ei oteta tosissaan ja jos otteen elämästä annetaan lipsua. Kai tällainen pelote tarvitaan. Miltä syrjäytyneistä luusereista tuntuu - siitä ei taida olla kukaan kiinnostunut.