Joissakin suvuissa ja perheissä ja kulttuureissa on vallalla ajattelu, että oikeus lapsena olemiseen on ansaittava. On tehtävä niin kuin vanhemmat haluavat. On elettävä samojen arvojen mukaan kuin vanhemmat elävät. On harrastettava niitä asioita, joita vanhemmat märäävät harrastamaan. On kuuluttava samaan uskontokuntaan. On kannatettava samaa puoluetta. On noudatettava vanhempien neuvoja pysytellä erossa "huonosta seurasta". On lähdettävä vanhempien määräämälle alalle ja yleensäkin seurattava vanhempien viitoittamaa tietä. On pyrittävä papiksi tai tuomariksi tai rehtoriksi tai upseeriksi, jos isä on pappi tai tuomari tai rehtori tai upseeri. On oltava hyvä urheilussa, jos vanhemmat ovat hyviä urheilussa. On menestyttävä elämässä ja tuotetteva vanhemmille kiitosta ja kunniaa siitä miten hyvin he ovat kasvattaneet lapsensa.

Jos lapset eivät kykene elämään tai halua elää vanhempiensa esikuvan ja sääntöjen mukaan, he ovat pettureita. He ovat pettäneet ja häpäisseet isänsä ja äitinsä. He ovat kelvottomuudellaan itse katkaisseet suhteensa vanhempiinsa. Vanhempien ainoaksi tehtäväksi jää hylätä lapsi, vaikke se olisi vaikeaa. Perheen ja suvun kunnia vaatii sitä. Perhe ei voi jatkaa elämistä muun yhteisön keskellä, jos se ei näyttävästi ja selvästi katkaise välejään perheen petturilapseen.

Tässä vaiheessa minun on ehkä syytä todeta, että en itse kannata edellä kuvattuja periaatteita vaan edustan näkemyksineni täysin eri äärilaitaa. Minun mielestäni vanhempien ja lasten suhteiden tulisi olla kaikkein arvokkaimmat ihmissuhteet, jotka ylittävät kaikki muut periaatteet ja säännöt ja normit ja jopa lait. Eli lähiomaista ei tulisi "käräyttää" viranomaisille, olipa kyse miten hirveistä asioista tahansa. Jopa Osaman Bin Ladenin veljien ja sisarten kohdalla pidän kunniallisempana sitä, että he eivät ilmiantaisi terroristiveljeään, vaikka tietäisivät hänen olinpaikkansa. Lähiomaisen pettäminen on mielestäni moraalisesti yksi kaikkein tuomittavimmista teoista, mitä voi kuvittella. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Joku toinen saa olla vapaasti eri mieltä ja varmaan onkin.

Joku on ehkä sitä mieltä, että kuvailemaani tilannetta, jossa lasten on ansaittava vanhempiensa kunnioitus ja arvonanto, ei ole olemassa. Ehkä sitä olekaan olemassa aivan noin täydellisenä, mutta monet mainitsemistani asioista ovat kuitenkin todellisuutta. Ajatelkaa vaikka Ruotsissa tapahtuneita ns. kunniamurhia, jossa isä on tappanut tyttärensä sen vuoksi, että tytär on häpäissyt vanhempansa poikkeamalla suvun yhteisen uskonnon määräyksistä. Kunniamurha on hyvä esimerkki siitä, mihin voidaan päätyä, kun lasten oikeus omaan elämään kiistetään ja heidät määritellään vanhempiensa jatkeiksi.

Jos kätesi viettelee sinua, leikkaa se pois, sillä on parempi mennä taivaaseen yksikätisenä kuin päätyä kadotukseen molemmat kädet tallella.

Jos lapsesi häpäisee sinut ja perheesi, tapa hänet, sillä on parempi mennä paratiisiin ilman lasta kuin joutua koko perheensä kanssa kadotukseen.

Islam ei muuten ole ainoa "uskonto", jossa lapsia on uhrattu. Stalin tapatti Neuvostoliitossa kommunismin nimissä perheistä lapsia ja isiä ja äitejä, mutta silti nämä perheet myöhemmin itkivät Stalinin arkun äärellä eivätkä pitäneet häntä murhaajana.

Aate vaatii aina uhrinsa.