Väsäsin tämän jutun helmikuun puolivälissä luettuani taas kerran lehdestä kuinka jossakin päin Suomea oli leikitty maantiellä vaarallista kissa-hiiri-leikkiä. Näitä kisojahan selostetaan lähes joka päivä, ja ne ovat jo tämän vuoden aikana vaatineet enemmän kuolonuhreja kuin vaarallisina pidetyt F1-kisat kymmenessä vuodessa. Tällainen edesvastuuton toiminta pitäisi mielestäni lopettaa. Mutta seuraavaksi itse juttu.

Jos vertaa nykyistä aikaa esimerkiksi 1960-lukuun, huomaa kuinka yleiset arvot ovat kauttaaltaan koventuneet. Joskus villinäkin pidetty 1960-luku opiskelijalevottomuuksineen ja Vanhan valtauksineen vaikuttaa nykyaikaan verrattuna hyvin leppoisalta. Vanhoissa uutisfilmeissä poliisit seuraavat opiskelijoiden mielenosoitusta arvokkaan näköisiin harmaisiin pukuihin ja valkoisiin koppalakkeihin pukeutuneina. Kireitä ilmeitä ei näy sen enempää mielenosoittajilla kuin virkavallallakaan. Viime syksyn Asem-mielenosoituksen tyyppisen näyn on 1960-luvulla voinut nähdä lähinnä jossakin tieteisfilmissä.  

Ajat ovat muuttuneet. Nykyajan poliisi tummansinisine haalareineen, nahkavöineen, pamppuineen, aseineen ja mellakkavarusteineen muistuttaa enemmän sotilasta kuin perinteistä järjestyksenpitäjää. Poliisijohto onkin avoimesti myöntänyt, että haalarin väri on tarkasti mietitty, ja värisävyksi on valittu tarkoituksella sellainen, joka herättää pelkoa ja kunnioitusta.

Jos nykyajan poliisi on sotilas, kuka on vihollinen?

Mistä arvojen koveneminen johtuu? Onko kymmeniä vuosia jatkunut amerikkalainen elokuva- ja televisioviihde muuttanut ihmisten asenteita? Ovatko ihmiset jo niin tottuneita TV-sarjojen ja elokuvien takaa-ajokohtauksiin, ettei sellainen tunnu enää miltään? Pidetään luonnollisena sitä, että autolla pompitaan alas San Franciscon katuja korkeita ilmalentoja tehden ja tuhotaan siinä sivussa puolet kaupunkia? Tämähän on yksi tunnetuimmista elokuvien esittämistä   kaahauskohtauksista, josta on olemassa kymmeniä eri versioita.

Vai johtuuko arvojen koveneminen siitä, että tyypillinen kymmenvuotias on nähnyt televisiosta tuhansia (näyteltyjä) murhia sekä tuhansia versioita niin rikollisten kuin poliisienkin väkivallasta. Rikokset, rikollisuudet ja poliisi nousevat TV-viihteen myötä elämää suuremmiksi asioiksi. Elokuvien ja sarjojen poliisi esiintyy televisiossa kymmeniä tunteja viikossa, joskus monella kanavalla yhtä aikaa. Poliisi on aina läsnä olohuoneissamme, kun vain napsautamme television päälle. Mieliimme piirtyy vähitellen pysyvä malli siitä, millaista elämän kuuluu olla. Televisio opettaa, että tietyissä tilanteissa pitää toimia tietyllä tavalla.

Tiukassa tilanteessa kuuluu lähteä ajamaan pakoon poliisia, ja vastaavasti poliisin kuuluu lähteä ajamaan takaa pakenijaa. Pako- ja takaa-ajotilanteessa adrenaliini virtaa niin pakenijan kuin takaa-ajajienkin suonissa, ja televisiosta opittu toimintamalli saa yliotteen. Tuhannet ja taas tuhannet sarjafilmien ja elokuvien luomat esimerkit toimivat käsikirjoituksena, jota kiihtynyt mieli seuraa. Kiihkeässä takaa-ajotilanteessa siirrytään tavallaan eräänlaiseen virtuaalitodellisuuteen, jossa pelataan takaa-ajopeliä tietokoneella. Jos pakenija on käyttänyt alkoholia tai huumeita, todellisuus hämärtyy entistäkin enemmän.

Maanteiden tietokonepeli ei jatku loputtomiin, vaan se voi päättyä ikävällä tavalla. Maanteiden tietokonepelissä "sinä kuolit" ei tarkoita, että voit lopettaa pelin ja lähteä juomaan kupin kahvia. Se tarkoittaa oikeasti, että sinä tai joku muu kuoli.

Olen joskus miettinyt, miltä poliiseista tuntuu, kun he "takaa-ajokisan" päätyttyä aukaisevat puuhun törmänneen kilpakumppaninsa auton oven ja löytävät autosta pahasti loukkaantuneita tai kuolleita nuoria, joista ainoastaan kuljettajaa voidaan pitää syyllisenä tapahtumiin. Jääkö asia vaivaamaan vai toimiiko poliisi kuten Hollywood-esikuvansa ja unohtaa jutun, kun kuva siirtyy uuteen tapahtumaan.  

Yhteiskunnan arvot ovat mielestäni pahasti kieroutuneet, kun nakkikioskivarkaan tai muun pikkurikollisen välitön kiinnisaaminen on niin tärkeä asia, että viattomien lasten ja tavallisten kansalaisten pitää olla valmiit maksamaan siitä hengellään. Mutta näin se vain on.

Takaa-ajot eivät tule kuolemantapauksista huolimatta vähenemään vaan ne tulevat todennäköisesti yhä lisääntymään. Siksi ehdotan, että poliisiautot varustettaisiin erikoista kovaa ääntä tuottavilla takaa-ajohälyttimillä, jotta ainakin sivulliset jalankulkijat voisivat juosta pakoon äänen kuullessaan. Tavallisen poliisiauton pilli ei kerro, onko kyse vaarallisesta takaa-ajosta vai tavallisesta hälytysajosta, joten ihmiset eivät osaa olla varuillaan.